Meistä

133-9BBDA6A1-C34E-4F48-B620-9E208BFB5F30

Pieni Suuri Kuljetus

Olemme Mirka ja Mikko Taberman, pienyrittäjäpariskunta Hyvinkäältä. Haluamme helpottaa ihmisten arkea ja kuljettaa/noutaa heidän puolestaan haluttu tavara. Kaikki eivät välttämättä halua ajaa isoa autoa, vetää peräkärryä tai omista ajokorttia eli ajamisen voi jättää meidän huoleksemme. Meillä molemmilla on monen vuoden kokemus ammattiajamisesta ja voimassa oleva kuljettajan ammattipätevyyskortti löytyy molemmilta. Nykyisin meidän rivissämme on meidän lisäksi kaksi erittäin ammattitaitoista työntekijää!

Haluamme helpottaa myös yrittäjien kuljetuskiireitä. Jos yrityksellä ei ole vielä kuljetuspalvelua tai oma kuljetuspalvelu on ruuhkautunut, riennämme avuksi.

Mistä yritys sai alkunsa

Vanha, ruosteinen ja likainen kuljetusfirman auto peruutteli pihamme laidalle ja autosta tuli kuljettaja, joka oli autonsa kanssa saman oloinen kuin autonsa. Kun kuljettajalle valkeni, että hän joutuisi kantamaan muutamia viinilaatikoita jonkun matkaa, hän ei epäröinyt osoittaa ärtymystään ja vahvisti sitä vielä voimasanoin. Ajattelimme että asiat voisi hoitaa eri tavalla. Idea kuljetusyrityksestä oli syntynyt. Auto olisi siisti, kuljettajat olisivat siististi ja yhdenmukaisesti pukeutuneita ja asiakaspalvelu olisi 10+ tasoa.

Mietimme firman nimeä ja mieleemme tuli että kuljetamme kaikkea pientä ja suurta. Näin Pieni Suuri Kuljetus sai nimensä. Aloitimme yhdellä autolla syys-lokakuussa 2021. Riihimäen K-Rauta oli ensimmäinen yritysasiakkaamme, sitä ennen kaikki olivat olleet kuluttaja-asiakkaita. Kuluttajille kuljetettiin muuan muassa kaatopaikkakuormia ja moottoripyöriä. Nyt pakettiautoja on jo viisi, joista yksi on kylmäauto. Autojen puhtaus on tärkeää ja niistä on tullut hyvää palautetta. Jos autosta voi sanoa söpö, niin meidän autot on.

Mikko

Yrittäjä, kuljetus ja ajojärjestely

mikko@pienisuurikuljetus.fi
040 6270593

Mikolla on yli 10 vuoden kokemus ammattiajamisesta ja se näkyy työssä! Mikon ehdoton vahvuus on tarkkuus ja jämpti asenne työhön. Mikko kuuntelee ja toteuttaa asiakkaan toiveet aina parhaalla mahdollisella tavalla.

Mikko
Mirka
Mirka

Mirka

Yrittäjä, kuljetus ja laskutus

mirka@pienisuurikuljetus.fi
040 6270793

Rautaisena ammattilaisena Mirkalla on yli 10 vuoden kokemus ammattiajamisesta! Vahvuuksia on huolellinen ja rauhallinen työnteko tehokkuudesta karsimatta. Asiakas on ykkönen!

  • Tarvitsetko kuljetusta? Ota yhteyttä!

Kalusto

Renault Master 13 m3

Maksimi pituus: 3680 mm
Maksimi sisätilan korkeus: 1890 mm
Suurin kantavuus: 1434 kg
Kiinnityspisteitä löytyy riittävästi.
Takatilasta löytyy taittoramppi ja tarvittaessa myös ajorampit

Man TGE 14 m3

Maksimi pituus: 4300 mm
Maksimi sisätilan korkeus: 1960 mm
Suurin kantavuus: 1213 kg
Kiinnityspisteitä löytyy riittävästi.
Takatilasta löytyy taittoramppi ja tarvittaessa myös ajorampit.

Mercedes Benz Vito 6 m3 4x4

Maksimi pituus: 2800 mm
Suurin kantavuus: 1145 kg
Maksimi sisätilan korkeus: 1350 mm
Kiinnityspisteitä löytyy riittävästi.
Tarvittaessa myös ajorampit.

Toyota Proace 7 m3

Maksimi pituus: 2800 mm, läpilastausluukulla 3800 mm
Maksimi sisätilan korkeus: 1380 mm
Kiinnityspisteitä löytyy riittävästi.
Tarvittaessa myös ajorampit.

DSC_3869
Volkswagen Caddy Max

Jopa 0°C kylmäkuljetus.

WhatsApp Image 2023-05-27 at 14.32-tile

Yhteistyökumppaneita

Attendo
K-Supermarket Vieremä, Hyvinkää
K-Rauta, Riihimäki
Hyvin Pesu Oy
Laatukoru Oy
Keski-Uudenmaan työterveys Oy
Kukkakauppa Peikonkämmen

Autot teippaa: Suomen Mainosmerkki Oy
Autot varustelee: Special Works Finland Oy

https://pienisuurikuljetus.fi/wp-content/uploads/2024/02/cropped-logo-musta-1000px380.jpg

8

Vuoden kokemus

24/7

Nopea reagointi

5

Tähden arviot

4

Ammattitaitoista kuljettajaa